Koulut loppu ja kesälomat koululaisilla alko. Itte painaa duunia taas syksyyn asti. Joka vuosi päätän, ettei enää koskaan ja joka kevät siirrän lomani syksyyn. Ei parane valittaa sitte.
Olen parin viikon aikana kuvaillu enemmän, kun koko talvena yhteensä. Kuvailu tuntuu taas mukavalta ja mielenkiintoiselta. On kyykitty suihkulähteellä ja päivänkakkaran juurella. Henkilökuvaus tuntuu olevan nyt "se juttu".
itte
Lokaatiometsästyskin tuotti tulosta. Moporetkellä löysin kauniin paikan Harjavallan padolta ja tänään löysin Puuvillasta toisen kivan paikan. Onhan noita paikkoja tullut vastaan kävellessäkin. Lähestulkoon paikasta kun paikasta tuntuu löytävän jonkun pienen, mielenkiintoisen yksityiskohdan, kun vaan olis joku kuvattava mukana. Ehkäpä niitä sitten joskus pääsee kokeilemaan.
Jaa nii, myös työmaalla tuli taas viimeviikolla heiluttua kameran kanssa. Kiva, kun tolla omalla kuvankäsittelyohjelmalla saa nykyään kasattua panoramakuviakin. Saa sitte maisemistakin jotakin irti. Jonkun Pelikaaninkin bongasin. Tai työkaverit bongas, mä vaan otin kuvan.
Eipä siinä sen kummempia. Jotaki virityksii meneillää, mut höpötellää niist sit, jos niist jotai tulee.
Uutee viikkoo hyvillä mielin (kunhan ei lunta enää satais...)
TG