Jääny viikko väliin. Anteeks vaan. Flegmaattinen loppusyksy alkaa hiljalleen hiipua. Salamatreenit alkaa tuottaa tulosta. Kai... mun mielestä ainakin.
Elisa-Maria ja Pimu
Vaikka vielä on paljon opeteltavaa, jo nyt huomasin, että eihän mulla oo ollut hölkäsenpöläystä hajua ton välkyn sielunelämästä. Mä oon vaan aina tyrkännyt salaman tai salamat jonnekin pois kuvasta ja toivonut tulosta. Ja kironnu... ääneen... ja kovaa. Nyt, kun ymmärrän miten salaman valoon vaikuttaa esim. kameran asetukset (exposure triangle niinko suomeks), nii olenhan mä tehnyt KAIKEN ihan väärin ja tuurilla.
Emilia ja Nestori
Ekaa kertaa vein salaman myöskin ulkoilmakuvauksiin. Meillä oli tosi kiva kuvasessio iki-ihanan ja hyväksi ystäväksi tulleen Varpun (https://m.facebook.com/varpuheather) kanssa. En olis koskaan uskonut, että salamaa voi käyttää myös ulkona, mutta kun nyt tuli kokeiltua, ymmärrän teorian ihan täysin. Tuuli kaatoi varjon pari kertaa ja väänsi "sangat" ihan kieroon. Mut onneks ne on helppo suoristaa. Onneks varjo suojas itse salamaa. Tuuli ja pieni sade oli muutenkin meidän kiusana, muttei me kauheasti annettu niitten häiritä. Hauskaa oli ja melkein puoltoistatuntia saatiin aikaakin menemään. Ja Varpulta saatu palaute todella inspiroi ja kannusti jatkamaan kuvauksia. Olen iloinen. Ja nyt kesti salaman patteritkin koko setin heh heh (joka vanhoja muistelee...).
Sunnuntaina käytiin kavereiden luona kylässä. Tai siis he pyysivät mua ottamaan perhepotretin ja me vähän niinkun hoidettiin sosiaaliset suhteet siinä samassa. Hauskaa kyllä oli ja duunit tuli tehtyä ohessa. Ilta kului rattoisasti kuvankäsittelyohjelman parissa välillä taistellen pojan kanssa tietokoneen käyttövuoroista.
Nyt alkaa uusi työviikko, jonka Joulun pyhät kivasti pätkäisee. Kaikille blogin seuraajille haluan toivottaa oikein rauhallisenlaista Joulun aikaa.
TG