Taas vaihteeks jotakin muuta, kun valon kuvaamista.
Voittaminen. Miks jonkun asian voittaminen on jollekin niin pirun tärkeetä? Viime viikonloppuna oli superbowl, jota en kyllä seurannut, mut tästä kirposi tämä ajatus. Kuinka moni urheilija on neljännestä sijasta antanut kommentin "olishan se paremmin voinut mennä, mutta olen tyytyväinen sijaani"? Ei, aina on vikaa kengissä, renkaissa, radassa... Hopeamitali kaulassa kyynelehditään, kun joku toinen sai sen kultaisen.
Ammatikseen urheileva varmasti elää kurinalaista elämää, en väheksy tätä asiaa yhtään. Voin vain kuvitella, miten vähän vapaata aikaa tosissaan urheilevalla on. Ja sekin vähä vapaa-aika on tiukasti säännöstelty. Ei voi vaan lähteä "yhtäkkii yhdelle" kun pitää kokoajan miettiä sitä kisaohjelmaa ja valmistautumista.
Minä itse en ole koskaan ollut erityisen urheilullinen. Toki en kyllä mikään bilehiirikään. Mun "täydellinen ilta" menee kotona perheen kanssa hyvää leffaa katsoen ja herkkuja napostellen. Jos joku minut jossakin kilpailussa tai pelissä voittaa, ei se mua harmita. Paitsi, jos toinen huijaa itselleen voiton.
Mistä päästään taas urheilun maailmaan. Kaiken tuon kurinalaisuuden lisäks tulee vielä nuo muut apuvälineet. Ilman kemiallista apua ei ole pärjännyt kenttäurheilussa enää pitkiin aikoihin. Tai sellainen käsitys mulla ainakin on. Mutta miks sekottaa kroppa jollakin kemiallisella aineella?
Junnu-urheilussa ei kovasti vielä kemialla pelleillä. Ainakin mulla on sellainen käsitys. Tyttären futisuraa seuranneena mietin, että se voitonnälkä kumpuaa jostain ihan muusta. Olen katsellut sivusta, kun kentän laidalta huudellaan "räkänokkaa" ja "vetelää housua" vaikka on samanlaiset paidat päällä. Ja jos oma joukkue ei voita, haukutaan koko organisaatio järjestäjiä ja toimitsijoita myöden. Voitontahto on kummallisen vahva tunne.
Nyt mun tarttis voittaa tää lorvikatarri ja lähtee töihin. Onnistunkohan
TG