Jutellaas välil vähä jostai muust, ku valon kuvaamisest. Avataa ja annetaaki ehkä vähä ajatuksii. Nää on kyl mielipideasioit, nää on hankalii.
Tänääaamul kävi nii, ku ajelin mopottimel liikenneympyrää, nii yhden risteyksen takaa tuli pakettiauto ja ajo etee. No vaaratilannet sinänsä ei syntyny, mä ehdin hyvisajois hiljentää, mut sen verran tuli "road rage", et oikee piti kriikkarii painaa. Mikä tämän asenneajatuksen siinä herätti, oli se, et tää pakettiauton kuljettaja säikähti sitä mun kriikkarii.
Tuntuu olevan tään päivän trendi toi välinpitämättömyys. Ajatukset jossain ihan muualla ku olennaises asias, haahuillaa turtuneen ja puutuneen päiväst toisee, puhutaa touhutes puhelimeenki välinpitämättömänä muista kun omist asioist. Pakko sitä, pakko tätä, pakko tehdä, mennä, olla, saada... Ja aina sattuu kun tapahtuu.
Alitetaa se aidan matalin kohta. Tehdää kaikki helpoks itselle, ajattelematta muita. Ajattelematta työn jatkajaa, asian eteenpäin toimittajaa. Ajattelematta sitä asiaa, et jos joku edes on toimintaan tyytyväinen, ehkä samaa sais tehdä huomennaki, ensviikolla, vuoden päästä. Jatkumoa.
"Mä en ainakaan tee mitään ylimäärästä kun ei siit makseta" "Ku toi toinen teki viimeks tollatavalla, nii saa tämäkin tehdä ton. Pikkujuttu". Riskaapelia. Tekemättömyys tarttuu, pikku palveluksesta taas tulee nopeesti uus rutiini. Omanedun tavoittelua. Enää ei ajatella, et "jos toi maalaa mun seinän, mä voin tehdä sille aidan". Aina alkaa eka raksuttaa "mitä maksaa, kauanks menee, minkä arvonen asia, mitä toi on mulle velkaa". Välinpitämätöntä. "En jaks" "En ehdi" "Mul on kauhee kiire". Nii minne on kiire??
Mihin tääl on kiire, valmiis maailmas? Aamuruuhkaan lähdetään viimetingassa ja ajetaan kovalla kiireellä suorinta tietä kaasu hirres mahdollisimman suurella ylinopeudella. Ei väistetä, ei katsota ympärille. Tuijotetaan suoraan eteenpäin välittämättä nousevasta auringosta, vihreästä metsästä, sinisestä taivaasta. Kurjista pelloilla, peuroista metsälammella. Mennään kiireellä eteenpäin, jonottamaan liikennevaloihin, asemalle, kahvijonoon, portille. Tänää oltii kaks minuuttii nopeempii ku eilen, saadaan olla kaks minuuttii kauemmin tauolla. Ihan sama, kuka tai mikä odottaa, mä oon paussil nyt. Minä juon nyt kahvia. Välinpitämätöntä.
Suomi on vapaa maa. Täällä saa perjantai-iltasin vetää lähipubissa tukanjuuren himmeeks. Tääl saa solvata sydämensä valittua niin paljon kun haluaa, välinpitämättömästi. Saa huudella kadulla mitä tykkää, asuu missä tykkää, ostaa mitä tykkää, käydä missä tykkää. Harjottaa sitä uskontoo mitä tykkää. Tai olla harjottamatta. Sananvapaus. Jos menee huonosti, taputetaan olalle ja rohkastaan viinaryypyn kera. Jos menee hyvin, nii taputetaan.
Tän kaiken on joku meille antanut. Taistellu välittämättä itsestään, omasta edustaan, saavutuksistaan. Pitänyt huolta tovereistaan, joukkueestaan, asemapaikastaan, ehkä jopa uhrannu henkes. Yhteiseks hyväks, epäitsekkäästi. Mitä nää siit hyötyi? Isänmaan. Äidinkielen. Kodin.
Se on nyt myyty. Välinpitämättömästi.
Tämä kirjotus ei koske ketään erityisesti. Jos tuntuu, et kirjoitus osui luonnolle, lue uudestaan ja mieti, voisko tässä olla yhtään perää.
TG